Lepän ja koivun siitepölyä tavallista enemmän ilmassa kevään aikana

Tiedote 9.6.2025

Kevään tärkeimpien allergiapuiden, lepän ja koivun kukinta oli keskimääräistä runsaampi. Kaakkois-Suomessa lepän voimakkain kukinta oli normaaliin aikaan maalis-huhtikuun vaihteessa, vaikka Lounais-Suomessa kukinta alkoi jo helmikuussa. Viileänä jatkuneen kevään myötä koivu kukki tavallista myöhemmin, siitepölyisimpien päivien ajoittuen toukokuun puoliväliin.

Lepän ensimmäiset siitepölyt ilmassa maaliskuussa

Eteläisten ilmavirtausten mukana ensimmäiset lepän siitepölyhiukkaset havaittiin maaliskuun alkupuoliskolla. Kukinta käynnistyi Kaakkois-Suomessa maaliskuun loppupuolella ja siitepölymäärät pysyivät suurina 5.4. saakka. Viimeisetkin lepät lopettivat kukinnan huhtikuun puolivälissä.

Lepän siitepölymäärät olivat suuria 13 päivän ajan. Kevään siitepölysumma oli tavallista suurempi ja siitepölyä oli ilmassa kolmanneksen enemmän kuin edellisenä keväänä.

Viileä sää viivytti koivun kukintaa

Myös koivun siitepölyä oli ilmassa tavallista enemmän, vaikka epävakainen ja viileä sää viivytti kukintaa ja haittasi siitepölyn leviämistä.

Ensimmäiset koivun siitepölyn kaukokulkeumat havaittiin huhtikuun puolivälissä. Kaakkois-Suomessa koivun kukinta alkoi toukokuun alussa. Voimakkain kukinnan vaihe alkoi 9.5., jolloin siitepölymäärät nousivat erittäin suuriksi eli yli 1000 hiukkaseen ilmakuutiossa. Määrät pysyivät erittäin suurina kahden viikon ajan. Tavallisesti kukinnan huippu ajoittuu toukokuun alkupuoliskolle. Tänä keväänä korkeimmat arvot mitattiin 18.–19.5., jolloin pitoisuudet nousivat 7000 hiukkaseen ilmakuutiossa. Kukinta päättyi toukokuun lopussa, mutta vähäisiä ja kohtalaisia määriä koivun siitepölyä on ollut ilmassa vielä kesäkuun alkupäivinä.

Koivu on viime vuosina kukkinut runsaana joka toinen vuosi. Kevät 2025 oli jälleen runsaan kukinnan vuosi. Vaikka siitepölymäärä oli keskimääräistä suurempi, se vastasi aiempien runsaskukintaisien vuosien tasoa. Vuorovuotisuuden takia ensi kevät voi olla helpompi siitepölyallergisille.

Koivun norkkoja ja emikukintoja.

Mänty kukkii kesäkuun puolella

Myös männyn kukinta on myöhässä ja ajoittuu tänä vuonna kesäkuun puolelle. Viime vuosina voimakkain kukinta on usein ohitettu jo toukokuun puolella.

Allergisen oirekautta jatkavat nyt heinät, joista ensimmäiset aloittivat kukintansa toukokuun lopulla. Toistaiseksi heinän siitepölyä on ilmassa vähän, mutta kukinta voimistuu kesän edetessä.